Tasaisin väliajoin keltaisen lehdistön otsikoissa revitellään tapaturmilla ja loukkaantumisilla, joita extreme-urheilulajeissa on tapahtunut. Kuten aina, messevät vammat ja valitettavasti jopa kuolemat tuovat klikkauksia, varsinkin jos mediat ovat saaneet käsiinsä videomateriaalia tapahtuneesta. Tällaiset onnettomuudet eivät kuitenkaan välttämättä anna kovin realistista kuvaa extreme-lajien turvallisuudesta tai turvattomuudesta.

Extreme-lajit – mitä ne edes ovat?

Mitään virallista määritelmää sille, mikä on extreme-laji ja mikä puolestaan ei ole sellainen, ei ole olemassa. Yleensä niihin liitetään kuitenkin se, että ne ovat adrenaliini- ja elämyshakuisia, eivätkä välttämättä muistuta perinteisiä kilpailullisia urheilulajeja tässä mielessä – joskin myös kilpailullista extreme-urheilua on olemassa. Myös riskialttiutta, jopa kuoleman vaaran läsnäoloa, voidaan pitää yhtenä tällaisen lajin piirteenä.

On tietenkin hyvä huomioida, että se, mikä toiselle on extremeä eli äärimmäistä, on toiselle ihan vain arkipäiväinen harrastus muiden joukossa. Yleinen käsitys kuitenkin lienee, että vaikka shakkiottelu voi saada pulssin korkealle ja hikikarpalot otsalle, ei shakki ole extreme-urheilua. Ja vaikka laskuvarjohyppy voi olla jollekin kirjaimellisesti jokapäivistä puuhaa, on se useimmille extreme-urheilua.

Extreme-lajeista puhuttaessa voidaan puhua siis ainakin sellaisista lajeista kuin vuorikiipeily, vesihiihto, taitolento, BASE-hyppääminen, koskimelonta tai vaikkapa benjihyppääminen. Skaala on laaja, mutta useimmilla on intuitiivinen käsitys siitä, millaisista lajeista on kyse.

Toiset lajit vaarallisempia kuin toiset

Koska extreme-lajeja on niin moneen lähtöön, on mahdotonta vastata kategorisesti siihen, miten turvallisia nämä lajit ovat. Turvallisuus liittyy myös harrastajan taitotasoon. Vasta-alkajalle BMX-pyörän selkään hyppääminen voi aiheuttaa hyvin pahaa jälkeä, mutta kokeneelle tekijälle pahat loukkaantumiset eivät ole kovin yleisiä. Toisaalta taas vapaakiipeily eli ilman turvaköyttä tapahtuva kiipeily on usein tappavan vaarallista erittäin kokeneillekin harrastajille. Joka tapauksessa vakuutusten on syytä olla kunnossa, jos lähdet kokeilemaan näitä lajeja. Varaudu tosin siihen, että vakuutusmaksut voivat olla melko korkeita…

Tämän blogin pitäjistä ei kumpikaan ole mikään erityinen extreme-lajien harrastaja. Olemme kyllä kumpikin kokeilleet laskuvarjohyppyä ja benjihyppyjä, mutta luonnollisesti vain kokeneiden harrastajien johdolla. Riskiä saa huomattavasti pienemmäksi ja lajia turvallisemmaksi, jos hakeutuu kokeneiden ja turvallisuushakuisten laji-ihmisten oppiin.

Varsinkin maailmalla lajeja markkinoivat valitettavan usein ihmiset, joilla ei oikeasti pitäisi olla mitään asiaa näiden harrastusten pariin saati sitten muiden opastamiseen. Extreme-urheilua ei tule harrastaa komeiden somekuvien takia, vaan oman itsensä haastamisen takia, se on oma näkymykseni.

Lähtökohtaisesti voidaan kuitenkin todeta, että kaikkiin näihin lajeihin sisältyy aina tavallista urheilulajia suurempi riski, ja se on myös niiden suola. Jos riskiä ei olisi, ei niitä kutsuttaisi extreme-lajeiksi.

Ajan mittaan määritelmät ja käsitykset myös muuttuvat. Monikaan ei enää pidä jopa olympialajiksi asti noussutta lumilautailua välttämättä extreme-urheiluna sanan perinteisessä merkityksessä, mutta perinteisesti sen paikka on ollut näiden lajien joukossa. Lumilautailua ja useimpia muitakin extreme-lajeja voi kuitenkin harrastaa turvallisuusnäkökulmat edellä tai niistä piittaamatta – lautailu on ehdottoman extremeä ilman kypärää merkitsemättömillä rinteillä.

Se kaikkein vaarallisin laji

Tilastollisesti on hyvä muistaa, että juokseminen, pyöräily ja uinti ovat vaarallisimpien lajien joukossa, jos katsotaan silkkaa kuolemaan johtavan onnettomuuden todennäköisyyttä. Nämäkin arkipäiväiset lajit, joita ei yleensä perusmuodossaan katsota extreme-lajeiksi, häviävät tässä makaaberissa tilastossa kuitenkin yhdelle lajille, nimittäin BASE-hyppäämiselle.

BASE-hyppäämisessä on kyse laskuvarjohyppäämisestä kiinteältä alustalta, esimerkiksi kallionjyrkänteeltä tai pilvenpiirtäjän katolta. Koska hypättävä matka on niin lyhyt, ei perinteisestä, lentokoneesta tapahtuvasta hyppäämisestä poiketen hyppääjällä ole aikaa laukaista varavarjoa.

Monesti lajin harrastajien onnettomuudet tapahtuvat hyppääjille jo ennen varsinaista hyppyä, sillä jo hyppypaikoille pyrkiminen saattaa koitua kohtalokkaaksi. BASE-hypyistä on laskettu yhden hypyn 2 317:stä johtavan kuolemaan. Vuosien 1981 ja 2020 välillä on tilastoitu 383 BASE-hypyn johtaneen kuolemaan. Tämä poika ainakin pysyttelee toistaiseksi kalastuksessa ja vaeltamisessa, kiitos vain.